Palloliitto hermostui Lidlin kesäbiisistä – video syrjäyttää nuoria

Suomen palloliiton puheenjohtaja Ari “Leijona” Lahti kertoo Kauppalehden haastattelussa järkyttyneensä kuullessaan Lidlin tämänvuotisen kesäbiisin, jossa jalkapallo on pääosissa. Lahden mukaan video on totaalinen rimanalitus yleensä hillityistä ja virallisista mainoksistaan tunnetulta Lidl-ketjulta.

Suomen miesten maajoukkue selvitti historiallisesti tiensä jalkapallon arvokisoihin ja pelaa 12. kesäkuuta ensimmäisen EM-ottelunsa Tanskaa vastaan. Lidlin mainosvideolla Suomen joukkue pelaa puna-valkoisiin peliasuihin sonnustautunutta joukkuetta vastaan karnevaalitunnelmaisessa ottelussa, mitä Palloliitto ei voi hyväksyä.

- Jalkapallon parissa ollaan paksunahkaisia eikä pienestä hätkähdetä, sen näkee jo kaikista pelaajistakin, huipputähdistä Christiano Ronaldosta ja Neymarista lähtien. Nyt kuitenkin ylittyi jopa Potkupalloliiton sietokyvyn raja. Nuoria syrjäytyy ja liikkunnan julkinen rahoitus on pohjamudissa, mutta silti Lidl kehtaa tehdä mainosvideon jalkapallosta. Ja vielä kisavuonna. Tämä on yksiselitteisesti törkeää ja suuttumukseni on looginen, Lahti puhisee muhkeassa nahkatuolissaan.

Lidlin tempauksen takia syrjäytymisvaarassa oleva lapsi.

Puheenjohtaja Lahti peräänkuuluttaa erityisesti yhteiskuntavastuuta aikana, jolloin esimerkiksi Veikkauksen rahoitusta lajiliitoille ajetaan koko ajan alas. Veikkauksen hallituksessa istuva Lahti ei voi käsittää sitä, että Lidl pilkkaa näin räikeästi Suomen jalkapallosaavutuksia, vaikka samaan aikaan lajiliitot ja seurat joutuvat etsimään rahoitusta enemmän ja enemmän yksityisiltä firmoilta julkisen rahoituksen sijaan.

- Kannatan sitä, että kaikki maamme liikunta-, terveys-, sosiaali- ynnä muut vastaavat palvelut rahoitetaan täysin peliriippuvaisten Veikkaus-tuotoilla, jotta yksityistä sektoria ei kuormiteta liikaa. Enhän minä nyt sentään mikään yksityiskapitalismin kannattaja ole. Hiukan voisi nyt Lidlkin ottaa yhteiskuntavastuuta julkisena toimijana. Olemme tehneet liitossa ison työn jalkapallon näkyvyyden lisäämiseksi, joten se ei yksinkertaisesti käy, että jalkapalloa käytetään mainoksissa.

Lidlin viestintäosasto Creative Manager Christian Saukkolan johdolla kommentoi Palloliiton ulostuloa tiedotteessaan seuraavasti: “Mitä helvettiä nyt taas?”

Kuponki!

Tällä kupongilla kisaeväät Lidlistä kampanjahintaan.