Amerikkalaiset keksivät parannuskeinon alati huononeviin koronalukuihin – samaa kokeillaan myös aseisiin

Valtameren takana on keksitty oiva tapa pitää surulliset koronaluvut aisoissa. Yhdysvalloissa lopetetaan COVID19-testaukset hetkeksi kokonaan, jolloin raportoidut tautitapaukset todennäköisesti vähenevät asiantuntijoiden mukaan merkittävästi. Hallituslähteet kertovat ajatuksen alunperin tulleen presidentti Donald Trumpilta, jonka uraauurtavia näkemyksiä on aiemminkin käytetty pandemia hillitsemisessä.

- Viime aikoina Yhdysvaltojen koronaluvut ovat olleet surullista luettavaa, kun uusia tartuntatapauksia raportoidaan päivittäin jopa kymmeniä tuhansia ympäri maata. Huolestuttavien lukujen pääsyyksi paikallistettiin hyvin nopeasti positiiviset testitulokset, joiden määrä kasvaa kasvamistaan. Oivalsimme, että jos testejä ei tehdä, ei positiivisia testituloksiakaan pääse syntymään. Mietimme myös mahdollisuutta testata jatkossa vain varmasti terveitä ihmisiä, mutta tässä on se vaara, että oireeton kantaja antaa positiivisen tuloksen, jolloin riski tartuntatilanstojen huononemiseen on olemassa. Päätimme siis pidättäytyä testaamisesta kokonaan, kertoo Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence.

Mikäli koronatestien lopettamisella todella saadaan tilastot paranemaan, aikoo Yhdysvaltain hallinto jatkossa käyttää samaa menetelmää myös muiden maailmalla kyseenalaista mainetta niittäneiden tilastojen hallintaan.

Ampuma-aserikollisuus loppuu maastamme kokonaan, tilastojenkin mukaan.

- Mike Pence

- Olemme jo pohtineet mahdollisuutta tilastoida ampuma-aseista johtuneet kuolemat tai vakavat henkilövahingot joksikin muiksi syiksi. Yksi vaihtoehto on jättää aseisiin liittyvä rikollisuus kokonaan tilastoimatta ja samalla vapauttaa aseiden hankinta aivan kokonaan. Näin nähtäisiin todistetusti, ettei ampuma-aseiden saatavuus millään tavalla lisää kuolemia, päinvastoin. Uskomme, että mikäli kongressi hyväksyy muutoksen, ampuma-aserikollisuus loppuu maastamme kokonaan, tilastojenkin mukaan, Pence visioi tyytyväisenä.

Maailmalla Yhdysvaltojen suunnitelmia on kiitelty laajasti ja muut maat ovat rientäneet seuraamaan maailman johtotähden jalanjälkiä. Esimerkiksi Filippiineillä metodia aiotaan käyttää huumerikollisuuden kitkemiseen ja Australiassa metsäpalojen hallintaan. Venäjä on jo aiemmin käyttänyt vastaavantyyppistä keinoa monenlaisissa hallinnollisissa kriisikysymyksissä sekä vaaleissa.

Kuponki!

Tällä kupongilla omaa agendaasi edistävä tilastoharha puoleen hintaan!