Tasavallan presidentti palkitsi äitejä rehellisyydestä äitienpäivänä - aamupala sänkyyn ei ehkä sittenkään paras lahjaidea

Lapsi piirtämässä äitienpäiväkorttia.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio palkitsivat tänä äitienpäivänä kolme tavallista äitiä rehellisyydestä. Äidit Saara, 35, Hollollasta, Jenni, 41 Laitilasta ja Tuulikki, 53, Ikaalisista saavat nyt ensimmäistä kertaa jaettavat Se on ihan ok -mitalit, jotka lähetetään heille myöhemmin postissa. Mitalin perusteena on rohkea rehellisyys.

- Minulla on kolme lasta ja täytyy kyllä näin äitienpäivänä sanoa, että ihan jokusen kerran on tullut kaduttua. En ehkä ihan ymmärtänyt, kuinka paljon ne huutavat, tappelevat ja sotkevat ja kuinka paljon niihin kuluu rahaa. En ole myöskään muutamaan vuoteen nukkunut. Mutta en niitä poiskaan antaisi! Kun niin ei kai voi tehdä, kertoo Saara.

Jenni taas kuvailee äitienpäivän aamuspektaakkelia sänkyyn kannettuine aamupaloineen hieman ahdistavaksi traditioksi.

- Ensin juodun pyörimään sängyssä hereillä monta tuntia, etten vaan pilaa perheen yllätystä. Sitten minulle tuodaan palanut paahtoleipä, 21 minuutin muna sekä kuppi kylmää kahvia. Onneksi kahvi tosin on kylmää, koska melkeinpä joka vuosi lapset kaatavat sen päälleni sänkyyn. Eivät ole koordinaation mestareita, nuo mussukat. Sitten loppupäivän vaihdankin kahvin sotkemia lakanoita, pesen pyykkiä ja siivoan keittiöstä heidän jälkensä. Kai se sitten on kiva ajatus.

Tuulikki sanoo edelleen saavansa jo täysi-ikäisiltä lapsiltaan kortin etukäteen. Lisäksi nämä tulevat aina äitienpäiväsunnuntaina vierailulle puolisoineen.

- Enää eivät sentään piirrä kortteja itse. Kyllähän ne pienten lasten piirtämät kortit ovat aika rumia, mutta ei sitä kai ääneen voi sanoa. Toivoo vaan, että lapsi ymmärtäisi olla piirtämättä enää ikinä elämässään. Ja sitten siihen kirjoitetaan “Maailman parhaalle äidille”, tosi omaperäistä. Eihän heillä muitakaan ole. Sunnuntaina sitten kauhea stressi kun kaksi pariskuntaa tulee kukkapuskineen syömään ja yhdellä on keliakia, toinen on vegaani ja kolmas valmistautuu Bikini fitness -kisoihin. Äitienpäivästä palautumiseen menee monta päivää!

Kuponki!

Tällä kupongilla omakustanteinen hotelliaamupala yhdelle.

(Voimassa ainoastaan marraskuun 2. sunnuntaina)