Mies pettyi – videomarkkinointilupaus olikin huijausta

Kajaanilainen Ari, 36, koki elämänsä yllätyksen, kun hänen sähköpostiinsa kilahti viesti tuntemattomalta messiaalta, joka lupasi julkaista hänen masturbointivideonsa ilman, että Ari maksaa jakelijalle yhtään mitään. Päinvastoin, hänen olisi pitänyt maksaa, jotta videoita ei julkaistaisi. Ari yritti saman tien toiveikkaana tavoittaa lähettäjää, mutta turhaan.

Ari hoitamassa sivubisneksiään.

Ari kertoo pyrkineensä aiemminkin saamaan amatöörimasturbointikuviaan ja -videoitaan julkaistuksi. Eniten hän on käyttänyt alustoina erilaisia deittisovelluksia sekä pikaviestipalvelu WhatsAppia, joissa hän on jakanut materiaalia toistaiseksi pro bono -periaatteella kaikille halukkaille ja haluttomille. Vastaanotto on kuitenkin ollut melko kriittistä eikä katselijoita tai kehuja ole herunut.

- Yleensä saan vain haukut ja kysellään että miksi kuvittelen kenenkään kiinnostuvan tästä. Itse olen ollut kuvaamaani materiaaliin varsin tyytyväinen, mutta en ole vielä löytänyt sopivaa katsojakuntaa. Aikuisviihdesivustoille en ole tohtinut videoitani tarjota, kun en ole siinä kaikkein atleettisimmassa kunnossa, ja siksi tämä sähköpostiin tullut tarjous kuulostikin melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta. Ja niinhän se taas sitten olikin, Ari huokaa pettyneenä.

Ari ei kuitenkaan ole murheensa kanssa yksin, sillä sama tarjous on lähetetty tuhansien suomalaisten sähköpostiin tällä viikolla. Ilmeisesti tämä aikuisviihdepromoottori ei ole kuitenkaan vastannut muidenkaan yhteydenottoihin, vaan kyseessä on huijaus, jolla pyritään ensisijaisesti lyttäämään vastaanottajan viestistä ensin saama riemu.

Kuponki!

Tällä kupongilla sähköpostiin roskapostinsuodatus puoleen hintaan!

Kurina jälleen maailman menestyneinen valtio – bruttokansantuote kasvanut kohisten

Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Kurinan tasavalta on jälleen rankattu maailman menestyneimmäksi valtioksi, jo 700. kertaa peräkkäin. Kurinan bruttokansantuote oli vuonna 2020 reilut 3 miljoonaa dollaria asukasta kohti, kun listan seuraavalla eli Liechtensteinilla se oli noin 150 000 dollaria asukasta kohti. Kurina oli listojen kärjessä myös kansanvälisissä terveys-, koulutus- ja työllisyysvertailuissa. Onnellisuusmittareilla Kurina kuitenkin jää maailman keskikastiin.

Kurinalaista luksusta

- Jälleen kerran upea suoritus meiltä, Kurinan presidentti Discip Mahtawa iloistee Kuponkiuutisten haastattelussa. Tästä pitkäjänteisestä työstä maamme tavoitteiden saavuttamiseksi on kiittäminen kaikkia kurinalaisia ihmisiä, jotka päivästä toiseen puurtavat yhteisten ja henkilökohtaisten tavoitteidensa eteen. Meillä ei lepsuilla, ja kaikki pysyvät sovituissa raameissa hyvin säntillisesti. Kurinalaiset ovat maailmallakin haluttua työvoimaa ja yksi suurin vientivalttimme onkin työperäinen maastamuutto, presidentti Mahtawa kertoo ylpeänä.

Kurinalaiset poikkeavat monessa suhteessa esimerkiksi eurooppalaisista ihmisistä. Kurinassa ei esiinny juurikaan esimerkiksi ylipainoa ja rikollisuus on aivan minimissään. Sairauspoissaolojen yleisimmät syyt ovat revähtänyt lihas ja mielenterveysongelmat, kuten henkinen työuupumus. Alkoholiperäisiä terveyshaittoja Kurinassa ei ole ollenkaan, sillä vapaasta alkoholilainsäädännöstä huolimatta kurinalaiset eivät juurikaan käytä alkoholia, korkeintaan juhlatilaisuuksissa kohtuudella.

- Tavoitteemme on olla maailman täsmällisin ja säntillisin kansa myös seuraavat 700 vuotta! Onnellisuus ja nautinto ovat toissijaisia asioita, ja luulenpa, että moni kurinalainen on toisaalta oppinut nauttimaan nimenomaan raamien, sääntöjen ja itsekurin noudattamisen tuomasta euforiasta, presidentti tuumii.

Kuponki!

Tällä kupongilla voimia ja kurinalaisuutta karanteeneihin Aasian (esim. Venäjä) matkailun jälkeen.