Harry ja Meghan julkaisevat kirjan, elokuvan, talk shown ja terapiatallenteensa – toivovat yksityisyyttä

Sussexin herttuapari Harry ja Meghan suunnittelevat Netflixissä juuri julkaistun dokumenttinsa innoittamana julkaisevansa vielä tämän vuoden aikana sekä yhteisen että molempien henkilökohtaisen omaelämäkerran. Lisäksi suunnitteilla on kokopitkä elokuva sekä parin oma talk show, jossa he ovat vuorotellen toistensa vieraita. Harry aikoo myös julkistaa terapiatallenteensa vuosien varrelta. Meghanin kerrotaan vielä epäröivän terapian julkistamista, sillä hänen istuntojaan ei ole ilmeisesti videoitu eivätkä kirjalliset potilastiedot Meghanin mukaan kerro kaikkea.

- Olen kovin innoissani tulevista projekteista, sillä jollain meidänkin on elettävä. Hovi sulki jostain syystä rahahanat samoihin aikoihin, kun luovuimme velvollisuuksistamme hovia kohtaan. Lisäksi joudumme maksamaan kotimme pintaremontin kustannukset takaisin veronmaksajille, mikä on ajanut taloutemme pieneen kriisiin, Harry sanoo tuskaisena.

Harryn vaatimaton lapsuudenkoti.

Herttuaparia riipii erityisesti hedän yksityisasioillaan retostelu. He muuttivat aikoinaan Yhdysvaltoihin nimenomaan jotta saisivat elää rauhallista ja yksityistä elämää ilman jatkuvaa julkisuutta. Nuoripari on lopen kyllästynyt lukemaan henkilökohtaisista asioistaan mediasta.

- Uusi elämäntapamme on tarjonnut meille niin paljon normaalimman elämän. Pysyttelemme pois julksuudesta eikä yksityisasioita tarvitse enää riepotella ympäri maailmaa. En malta odottaa, että pääsen kertomaan kaiken kirjassa ja talk showssa, Meghan intoilee haastattelussa, jota oli vaikea buukata, koska parin aikataulussa oli niin monia haastatteluita.

- Aikaisemmin tuntui kuin olisi elänyt Truman Show’ssa. Onneksi tämä kiinnostus elämäämme kohtaan on loppunut. Nyt vain kaikki odottamaan paljastuskirjojemme julkistusta, Harry komppaa vaimoaan.

Kuponki!

Tällä kupongilla Scotland Yardin turvamiesten kestotilaus Yhdysvaltoihin kotimaan hinnalla.

Venäjä loukkaantui verisesti Krimin tapahtumista - "Ukraina on kyllä polttanut sillat meille päin pahasti!"

Venäjän demokraattinen kansantasavalta ilmoitti tänään herkkäsanaisessa sähkeessään olevansa kovasti pahoillaan Ukrainan siihen kohdistamista julmuuksista. Venäjä kuvailee Ukrainan viimeistään nyt polttaneen siltansa heidän suhteensa, kun Krimillä sattui varhain lauantaina Ukrainan masinoima räjähdys.

- Täysin pöyristyttävää käytöstä Ukrainalta. Me yritämme elää omaa rauhallista erikoisoperaatiotamme ja nämä alkavat uhkailla, ja vielä toteuttavat väkivaltaa! Tilannetta voisi kuvailla niin, että Ukraina hyökkäsi meidän maaperällemme ilman mitään järkevää syytä. Aloitamme ehdottomasti rikostutkinnan Ukrainan toimista Krimillä, ei tuollaista voi hyväksyä, jyrisee Gremlinsin tiedottaja Dmitri Peskov.

Paskov muistuttaa, että Krimin niemimaa on aina kuulunut, kuuluu nytkin ja tulee aina kuulumaan Venäjään eikä Ukrainalla pitäisi olla sinne mitään asiaa. Venäläiset ovat täysin järkyttyneitä heille kuuluvien alueiden terrorisoinnista.

Sick burn. <i>Kuva: Ukrainan turvallisuuspalvelu</i>

Ukrainan raukkamaista tekoa pahentaa se, että hyökkäys tehtiin aivan Venäjän henkisen johtajan Vladimir Putinin 70-vuotissyntymäpäivän tienoilla, joten tarkoituksena oli mitä ilmeisimmin pilata Putinin pitkään odottamat synttärit. Kuponkiuutisten saamien tietojen mukaan Putin kuitenkin ehti puhaltaa kaikki kynttilät kakusta ja avata suurimman osan lahjoista ennen kuin vandalismi paljastui.

Ukrainan puolutusministeriö kommentoi tilannetta Kuponkiuutisille lyhyellä tiedotteellaan, jossa luki vain: sick burn.

10.8.2022 18:30 Juttua muokattu: Muutettu tiedottajan nimi parempaan muotoon: Paskov

Kuponki!

Tällä kupongilla venäläiset kakunkoristeet puoleen hintaan.